4.10.2016

Vieraskynä: Terveisiä kauppiaalta!



"Uskon myös, että hankalat ajat ovat saaneet
ihmiset tarjoamaan herkemmin apua toisilleen."

Oletteko jo huomanneet, että K-market Kalevantorilla voi tukea Hykkeä jättämällä pullokuitin lippaaseen? Olemme valtavan otettuja! Kauppias kirjoitti meille myös Vieraskynä-postauksen:


Olen Olli Forssen, 30-vuotias kauppias K-market Kalevantorilta. Aloitin 2013 joulukuussa kauppiaana täällä Keravan Kalevassa. Koulutukseltani olen ravintolakokki, ja kaupan alalle ajauduin hiukan vahingossa noin kymmenen vuotta sitten.


Keravalle oli helppo tulla kauppiaaksi – koin alueen omaksi, koska olen asunut lapsuuden ja nuoruuden Keski-Uudellamaalla, tosin en juuri Keravalla vaan Järvenpäässä ja Tuusulassa. Kerava oli silloin suosittu paikka: täällä oli Anttila, ja muistan kuinka oli upeata nuoresta pojasta, kun lähdettiin ostoksille Keravalle. Nykyisin asustelen Helsingin puolella puolison ja vajaan vuoden ikäisen pojan kanssa.


K-kauppiaat ovat usein mukana monessa hyvän tekemisessä, sillä kauppias/kauppa toimii yleensä pienellä alueella, ja kauppiaat ehkä näkevät arjessa paremmin alueensa tuen tarpeen. Sen lisäksi moni kauppias on usein erittäin aktiivisesti paikallisessa toiminnassa mukana. Yhteiskuntavastuu on tärkeä arvo sekä koko K-ryhmälle että kauppiaille.

Myös minä haluan tukea paikallista hyvää, etenkin lapsia ja nuoria. Olin aikaisemmin tukemassa Hykken järjestämää jouluateriaa, ja ajattelin, että juuri tällaista toimintaa haluaisin jatkossakin tukea. Ajattelen, että tuki pitääkin suunnata omalle alueelle, omien asiakkaiden arkea helpottamaan. Aikaisemmin olen tukenut jonkin verran lapsiin ja nuoriin liittyviä hankkeita, mm. tapahtumia, kirjoja ja urheilua. Ruoka-apu on toinen hyväntekeväisyyskohteeni: meiltä haetaan myymättä jääneet ruuat pari kertaa viikossa. On ollut hienoa huomata, että on vielä ihmisiä, jotka omalla ajallaan auttavat toisia saamatta minkäänlaista korvausta. Pelkkä rahallinen tai tavara-apu ei auta ketään, jos ei ole ihmisiä viemässä tätä apua perille.

Voisin kuvitella, että talouden vaikeat ajat ovat vieneet varoja tämän kaltaisesta toiminnasta.  Samalla uskon myös, että hankalat ajat ovat saaneet ihmiset tarjoamaan herkemmin apua toisilleen. En osaa antaa vinkkejä muille yrittäjille mahdollisista hyväntekemisen kohteista enkä voi puhua muiden puolesta, mutta haluaisin kannustaa jokaista yrittäjää/yritystä katsomaan oman tilanteen mukaan, mihin on mahdollisuuksia. Nykypäivänä kohteita löytyisi vaikka kuinka – vanhuksista ja vähävaraisista nuorisoon ja lapsiin. Pienellä toimijalla rajat tulevat toki vastaan nopeasti, minkä vuoksi minä olen pyrkinyt valitsemaan muutaman tärkeän kohteen, jotka ovat lähellä sydäntä.

Muistakaa toisianne, ja oikein hyvää syksyä kaikille keravalaisille!


Terveisin,
Olli